Ajatus oman vaatekaupan perustamisesta sai alkunsa, kun minusta tuli äiti. Lasten ollessa pieniä mietin usein vaatteita ommellessani, että tulevatko he aikuisena muistamaan yksittäiset vaatekappaleet yhtä tarkasti ja yhtä merkityksellisinä kuin itse muistan omani.

Omissa lapsuusmuistoissani vaatteisiin liittyy aina tarinoita.

Olen säästänyt vaatteita vain siksi, koska niillä saattaa olla jokin huikean tärkeä, fyysisen olomuodon ylittävä merkitys. Joitain vaatteita taas olen jäänyt kaipaamaan, sillä muistan niiden värit ja tunnut pilkuntarkasti edelleen, vaikka ne olisivat jo kauan sitten kadonneet.

Lapsena ihanin paikka maailmassa oli mummola ja mummolan vintti, joka oli pullollaan vanhoja vaatteita ja jänniä tavaroita. Rakastin mummon räsymattoja, joiden kuteita tutkin antaumuksella ja kyselin tarkkaan jokaisen kangasraidan alkuperän ja vaatteen käyttötarkoituksen. Mummosta on jo aika jättänyt, mutta tärkeimpiin muistoihin kuuluu edelleen eräs pieni puinen tiinu, johon mummo on kerännyt vanhoista vaatteista pois purettuja nappeja.

Vaatteet ovat muistoja ja välähdyksiä, ja niissä on jonkinlainen "ihmisen tuntu", jota on vaikea selittää. Ne ovat enemmän kuin riepuja.

Jotain mummon vintistä olen yrittänyt vangita myös kauppaani - jonkin sellaisen pienen tunteen siitä, että ympärillä on muistoja, aarteita ja rakkautta.

Saara